Heräsin kun joku tuijotti minua, olin jo tottunut siihen, mutta aina
se tuntui yhtä epämiellyttävältä.
Käänsin päätäni, sillä oli suuret vihreät silmät, ja se
tuijotti minua herkeämättä käsivarren mitan päässä. Se tiesi
aina tarkalleen missä se istui milloinkin, pitäen oman etäisyyden
kaikkiin. Se ei kehrännyt koskaan, tullut syliin, puskenut päällään,
naukunut. Silittää sitä ei uskaltanut. Se eli omaa elämäänsä.
Joskus minusta tuntui kuin olisin ollut vain vuokralainen kissan
asunnossa.
Eräänä aamuna se ei ollutkaan tuijottamassa minua, löysin sen
eteisestä, lattiamaton päältä kuolleena, se oli taistellut
viimeiseen hengenvetoon saakka.
Lattialla oli kasa mustia vaateriepuja,
Lattialla oli kasa mustia vaateriepuja,
viikate oli kenollaan seinää vasten,
se ei ollut minun.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti