Viestintää

Osa I

Minä pelästyin todella, lähes kauhistuin, luulin että olit saamassa sydänkohtauksen. Me olimme juomassa kahvia tavalliseen tapaan, minä käväisin ihastelemassa kirjahyllylläsi olevia pieniä koriste esineitä, kunnes sinä valpastuit äkisti, nousit ylös ja kävelit luokseni varmoin askelin. Katsoit minua suoraan silmiin ja aloit puhumaan täysin tuntemattomalla kielellä. Koko olemuksesi oli muuttunut hetkessä määrätietoiseksi, täysin vieraaksi ihmiseksi. En minä ymmärtänyt sanaakaan, mutta sinä puhuit niin varmasti, aivan kuin olisit puhunut tuota täysin tuntematonta kieltä koko ikäsi.

Sitten sinä muutuit takaisin, olemuksesi tyhjentyi silmissäni, olit jälleen 85vuotias Hilma mummo, minun täytyi auttaa sinut takaisin keittiön tuolille. Toin sinulle vettä, olit väsynyt, halusit levähtää hetken.

Osa II

Olin minä kuullut kielillä puhumisista, ei Hilma mummo ollut koskaan uskonnollinen eikä tähän asuntoon laskeutunut pyhää henkeä. Korkeintaan yläkerran naapurin tupakan savu mutta sehän ei selittänyt omituista kieltä.

Hilma mummo ei ollut kävellyt kunnolla enää vuosiin halvauksen jälkeen, rollaattori oli hänen aina kulkuvälineensä. Kuitenkin hän käveli äsken kuin nuoruudessa, päättäväisin askelin, aivan kuin eri ihminen.

Tuollainen säikäytti, oli jopa pelottavaa. Ei 85vuotias mummo muutu tuosta vain hetkessä aivan toisenlaiseksi ihmiseksi, puhu omituista kieltä, kävele määrätietoisesti.

Tuntui aivan kuin jokin olisi ottanut hänen valtaansa hetkeksi, mutta miksi juuri Hilma mummo, kaikista ihmisistä kiltein ja ystävällisin.

Se jäi minun mieleeni pitkäksi aikaa.