Kesä
toi talojen keskelle kaljalauman, parikymmenpäisen joukon, joka
istui tai makoili nurmikolla vetelehtien, juoden pitkin päivää.
Edes penkin vieminen ei heilauttanut porukkaa, nurmikkoa oli
vaikeampi viedä muualle. Mitä enemmän tyhjiä pulloja ilmestyi
nurmikolle, sitä enemmän he alkoivat huudella ohikulkeville
ihmisille. Joskus aamuisin nurmikolla makasi tiedoton mies, ei
niistä tiennyt aina olivatko ne vielä elävien kirjoissakaan.
Pahinta
oli joukon hätä asioinnit läheisen talon kolmen kuusen väliin.
Sinne menivät niin miehet kuin naisetkin. Lapset leikkivät siellä
piilosta, ei sitä tiennyt mitä tauteja sellaisessa paikassa oli.
Isännöitsijä
sai viestejä vihaisilta asukkailta, tuollaisen joukon katsominen ei
ollut enää mukavaa päivittäin asukkaille.
Eräänä
myöhäisenä iltana kun nurmikolla ei ollut enää ketään
isännöitsijä tuli paikalle pakun kanssa, laittoi jotain kuusien
väliin, levitti kasvuturvetta, kanankakkaa nurmikolle ja poistui
paikalta hymy karehtien suupielissään.
Seuraavana
päivänä vain kaikkein sitkeimmät istuskelivat edelleen
nurmikolla, mutta janokaan ei enää ollut kaikista suurin. Hätä
yllätti kuitenkin, mutta tutussa paikassa he saivat kokea
yllätyksen.
-
Kuka helvetti tänne on tuonut kaktuksia ja nokkosia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti